perjantai 10. joulukuuta 2010

"Majatalon isännän elämäntehtävä on tuottaa toisille makunautintoja"

Näin kuului otsikko Vakka-Suomen Sanomissa 17. elokuuta 2001. Lehdessä haastateltiin tuolloin viisikymppistä Simo Reijonsaarta.

Simo kuvaili tuolloin majataloa hänen elämäntehtäväkseen, jossa hän on kiinni 24/7. Eipä ole tainnut meno paljon tuosta muuttua. Simo on jaksanut työssään, koska hän nauttii siitä. Tiesittekö muuten, että alun perin idea Gasthaus Pookin hankkimisesta oli Kaijan? Vakka-Suomen Sanomissa kerrotaan, kuinka Simon suostuttelu vei peräti 10 kymmenen vuotta, ennen kuin ravintola hankittiin omaksi.

Simo muisteli lehtiartikkelissa aikoja, jolloin he aloittivat pyörittämään ravintolaa. Tuntui, ettei kukaan Uusikaupunkilainen käynyt ravintoloissa syömässä ja syy siihen oli Simon mielestä selvä. Kaupungissa ei aikaisemmin ollut ravintolaa, johon olisi houkuteltu herkullisella ruualla. No, nyt me kaikki olemme jo onneksi tottuneet vierailemaan Gasthaus Pookissa.

Simo kertoi vielä lehtiartikkelissa kauniisti: "Meidän tulevaisuuden unelmat ovat sellaisia, että ne vaativat aina toteutuakseen asiakkaan."

(Lähde: Vakka-Suomen Sanomat 17.8.2001)

Tervetuloa Gasthaus Pookiin herkuttelemaan!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Lyökin Pookin tarinaa

Jos ei joku vielä tiennyt, niin Gasthaus Pooki on saanut nimensä Lyökin pookista eli ravintolalla on aivan oikea esikuva. Eiköhän kerrota Lyökistä muutama sana lisää.

Lyökin pooki sijaitsee Uudenkaupungin edustalla. Innokkaimilla näytettäköön oikein kartta, missä tuo saari ja pooki todellisuudessa sijaitsee.



Näytä suurempi kartta

Kuten kartasta näkyy, niin merellä ollaan.

Uudenkaupungin Sanomissa kerrottiin kesällä 2007 kuinka Lyökin pookin kunnostyöt etenivät. Tuolloin pookille rakennettiin museoviraston ohjeiden mukaan muun muassa uusi katto, jonka povattiin kestävän seuraavat 100 vuotta. Samalla kertaa lähdettiin korjaamaan pookin pinnoitetta. Ensimmäisen kerran tuo oli tehty vuonna 1935, jonka jälkeen pintaremonttia tarvittiin uudemman kerran vasta 50 vuoden päästä. Uudenkaupungin Sanomissa Lauri Peltonen, Isokarin entinen luotsinvanha muistelee tuota vuoden 1985 remonttia. Ei mennyt remontti silloin kuulemma ihan suunnitelmien mukaan, kun heti saatiin olla vahinkoja korjaamassa. (Lähde: Uudenkaupungin Sanomat 19. heinäkuuta).

Vasemmassa reunassa näkyy mallinnos Lyökin Pookista.


Oletko sinä ollut käymässä Lyökin pookilla? Jos olet, niin kerro miltä Lyökissä nyt näyttää. Hätätapauksessa pookin näköiskappaletta voi käydä kurkkimassa Gasthaus Pookin edustalla. Tervetuloa!

Innokkaimmille löytyy lisää tietoa seuraavista osoitteista:

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Pookin historiikki

Vuonna 1996 Gasthaus Pooki juhlisti 10-vuotissyntymäpäiviään ja tuolloin paikasta teetettiin myös historiikki. Pookissa onkin aina osattu arvostaa historiaa.

Kaiken kaikkiaan Pookin tontin historia on saatu selvitettyä 1600-luvulle asti. Aikoinaan jopa kirkkoherra on pitänyt paikalla kapakkaa! Itse Pookin rakennus on syntynyt vuonna 1911 ja tuolloin se rakennettiin pankkitoimintaa varten. Toimipa rakennuksessa ennen Pookiakin jo ravintola. Tuolloin sen nimi oli ravintola Kestikulma. Ravintolan, pankin ja kapakan lisäksi tontilla on ollut myös pappila ja koulu!

(Lähde: Länsi-Suomi 6. tammikuuta 1996)

Ja tokihan niitä 10-vuotissyntymäpäiviäkin sitten juhlittiin!




Täytyy kyllä sanoa, että Pookissa on aina osattu juhlia! :D

Seuraamalla tätä blogia pääset lukemaan muitakin tarinoita Gasthaus Pookin menneisyydestä. Liity myös Ravintola Gasthaus Pookin Facebook-sivulle! Pookin tuoreimman lounaslistan löydät Gasthaus Pookin kotisivuilta.

torstai 11. marraskuuta 2010

Pooki täysikäiseksi vuonna 2004!

Pookista löytyy aina syy juhlaan ja vuonna 2004 juhlittiinkin täysikäiseksi kasvamista eli Pookin 18-vuotissyntymäpäiviä!
Juhlahumua riitti tuolloin tammikuussa koko viikon ajan. Reijo kertoi tuolloin, että ravintoloitsijan työ on monipuolista ja kahta samanlaista työpäivää ei ole tullut vastaan. Luulen, että Reijo on yhä samaa mieltä.

Pookin synttäriviikolla menusta löytyi varsinainen talvierikoisuus, kun juhlakansalle haluttiin tarjota myös madetta. Madetta tarjottiinkin sitten monessa eri muodossa. Oli madekeittoa, mateen maksaa ja paistettua madetta mangosinappikastikkeella!

(Lähde: Aluesanomat 1. tammikuuta 2004)


Helmikuussa 2004 Pookista riennettiinkin jo Venemessuille!
Niin kuin Reijo kuvaili, monipuoliset on ravintoloitsija tehtävät. Helmikuussa 2004 Venemessut järjestettiin Helsingissä ja Pooki oli mukana tarjoamassa herkkuja lehdistölle. Tarjoilusta vastasi tuolloin aina Skärgårdssmak ja tuona vuonna tilaisuutta tarjottiin Pookille.

En epäile hetkeäkään, etteivätkö herkut olisi lehdistölle maistuneet. Menuun kuului muun muassa lohileipiä, yrttimarinoituja silakoita, savulohiterriiniä, siitakepikkelsiä, ahvensalaattia ja ties vaikka mitä! Kenen alkoi tehdä mieli? Minun ainakin :)

(Lähde: Uudenkaupungin Sanomat 17. helmikuuta)

Muistakaahan tulla tarkistamaan Pookin nykyiset herkut! Tutusta Gasthaus Pookin Ala Carte listaan!

torstai 4. marraskuuta 2010

Pookin tyylillä läpi vuosien

Selailin hiljaittain Pookin vanhoja mainoksia ja oli ilo todeta, että Pooki on pysynyt tyylilleen uskollisena kaikkina näinä vuosina. Vai mitä olette itse mieltä näistä mainoksista?

Tässä Gasthaus Pookin mainos vuodelta 1996.

Ja tässä taidonnäyte vuodelta 1995.
Mainoksissa on aina näkynyt vahvasti Pookin rakennus ja eikö vain olekin totta, että kyllähän kaikki nyt Pookin tunnistaa! :) Mainoksia on mielestäni kiva katsella, vaikka tyyli onkin kaikissa sama. Vuosien tuoman vivahteen niistä voi aistia.

Mitäs muuten olette mieltä tästä mainoksesta? Muistaakos joku vielä Pookin Rantaa?
Pookin mainos vuodelta 1997.
Lähettäkääpäs kommentteja ja kertokaa, onko jotain sellaista, mitä haluaisitte mielellänne kuulla Pookin historiasta? Pistetäänkö Reijo turisemaan?

torstai 21. lokakuuta 2010

”Blinien aika on jälleen alkanut”

Näin kirjoitettiin Uudenkaupungin Sanomissa tammikuussa vuonna 1997. Simo Reijonsaarella oli tuolloin tietenkin näppinsä pelissä.

Kaija Reijonsaari kertoi tuolloin, että jopa naiset ovat tykästyneet blineihin, jotka ennen tunnettiin lähinnä herrojen herkkuna. Mitenköhän mahtaa olla tänä päivänä? Vieläkö maistuu blinit sekä herroille, että rouville? Itselleni ainakin maistuisi.

Kaija ja Reijo ovat tietenkin itse olleet erinomaisia suosittelijoita, ja yhä useampi uskalsi niitä tuolloin Pookissakin maistaa. Oletko sinä vuosien varrelle päässyt herkuttelemaan Pookin blineillä?

Niillä, jotka eivät vielä tiedä, niin blinithän ovat kotoisin Venäjältä ja niiden perusraaka-aineena käytetään tattarijauhoa. Blineihin kuuluu oleellisesti mäti tai kaviaari, joten herkku sopii erinomaisesti nautittavaksi täällä Uudenkaupunginkin saaristossa. Merellisten herkkujen lisäksi tarjotaan yleensä smetanaa ja sipulia.

Simo Reijonsaari suositteli tuolloin vuonna 1997 blinejä alkuruuaksi ja pääruuaksi tietenkin jotain herkullista kalaa. Kyytipojaksi kelpaa kuulemma niin olut kuin viinikin.

Joko alkoi tekemään mieli blinejä? :)

Terveisin Sirkku

(Lähteenä käytetty lehtiartikkelia Uudenkaupungin Sanomista 18. tammikuuta 1997)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Matkamessut vuosien takaa

Matkamessut on ollut jo pitkään vuosittainen perinne ja vuonna 1993 Myös Pookin Kaija Reijonsaari oli matkamessuilla edustamassa Uuttakaupunkia. Kaijan lisäksi edustamssa olivat Arja Forsell Pakkahuoneelta, Terttu Virta Aquariuksesta ja Heli Kruuna-Rauvola matkailutoimistosta. On muuten hienoa, kun ajattelee kuinka Uudessakaupungissa vaalitaan perinteitä. Vielä tänä päivänäkin Kaija ja Arja ahertavat yrityksissään.

Vuonna 1993 messuilla edustettiin teemalla "Muu...tkin tulevat länteen". Mieleenkiintoista tuossa teemassa on se, että sillä viitattiin sekä ympäri Suomen asuviin kansalaisiin, mutta myös mahdollisesti Naantaliin rakennettavaan Muumimaahan! Voi niitä aikoja. Niinhän se Muumimaailma sitten rakennettiin ja Naantaliin alkoi virrata matkailijoita ympäri maailmaa.
Kuva: Messujen rekvisiittaa. Kuva jostakin paikallislehdestä vuonna 1993.
Messukävijöitä oli matkailukohteiden lisäksi kiinnostanut kovin myös autotehtaan tulevaisuus. Eipä ne ajat taida siis miksikään muuttua :)