torstai 21. lokakuuta 2010

”Blinien aika on jälleen alkanut”

Näin kirjoitettiin Uudenkaupungin Sanomissa tammikuussa vuonna 1997. Simo Reijonsaarella oli tuolloin tietenkin näppinsä pelissä.

Kaija Reijonsaari kertoi tuolloin, että jopa naiset ovat tykästyneet blineihin, jotka ennen tunnettiin lähinnä herrojen herkkuna. Mitenköhän mahtaa olla tänä päivänä? Vieläkö maistuu blinit sekä herroille, että rouville? Itselleni ainakin maistuisi.

Kaija ja Reijo ovat tietenkin itse olleet erinomaisia suosittelijoita, ja yhä useampi uskalsi niitä tuolloin Pookissakin maistaa. Oletko sinä vuosien varrelle päässyt herkuttelemaan Pookin blineillä?

Niillä, jotka eivät vielä tiedä, niin blinithän ovat kotoisin Venäjältä ja niiden perusraaka-aineena käytetään tattarijauhoa. Blineihin kuuluu oleellisesti mäti tai kaviaari, joten herkku sopii erinomaisesti nautittavaksi täällä Uudenkaupunginkin saaristossa. Merellisten herkkujen lisäksi tarjotaan yleensä smetanaa ja sipulia.

Simo Reijonsaari suositteli tuolloin vuonna 1997 blinejä alkuruuaksi ja pääruuaksi tietenkin jotain herkullista kalaa. Kyytipojaksi kelpaa kuulemma niin olut kuin viinikin.

Joko alkoi tekemään mieli blinejä? :)

Terveisin Sirkku

(Lähteenä käytetty lehtiartikkelia Uudenkaupungin Sanomista 18. tammikuuta 1997)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti